Pumpulilaisia ja suutareita – työväen Tampere

Tampellan tehdasalueRuokapuoti LempiFinlaysonin tehdasalueTallipihaPlevnan kutomoAmurin Helmi PispalaRajaportin sauna

Keskellä virtaa koski. Säyseä vesi tapailee punatiilisten rakennusten perustuksia ja valuu Satakunnansillan ali padosta toiseen. Kaksisataa vuotta sitten koski rymisti mahtavana ryöppynä Näsijärveltä Pyhäjärveen. Komea jylinä kuului viereisille Hatanpään kartanon maille. Sitten kosken pärskyvät kuohut kesytettiin. Hatanpään kartanon maitakaan ei enää ole. Niiden tilalla on Tampereen kaupunki kivisine kerrostaloineen.

Tammerkoski on Tampereen ydin. Se jakaa kaupungin läntiseen ja itäiseen puoleen. Sen molemmille rannoille kohosivat 1800-luvun alkupuolella Tampereen ensimmäiset tehtaat. Kosken voimasta Tampereesta tuli tehdaskaupunki, joten Tammerkosken yli johtava silta on oikea paikka aloittaa työväenkierros Tampereella.

1800-luvun jälkipuoliskolla Tampere oli Suomen merkittävin teollisuuskaupunki. Kosken länsipuolelle noussut Finlaysonin puuvillatehdas oli maan suurin ja kehittynein teollisuuslaitos, vastarannalla sijainnut kilpaileva pellavatehdas maan toiseksi suurin. Vuonna 1870 kolmasosa Suomen tehdastyöläisistä työskenteli näissä kahdessa kutomatehtaassa.

Tampereella oli vapaakaupunkioikeudet, joiden perusteella tehtailijat saivat tuoda tullitta maahan tarvitsemiaan raaka-aineita ja koneita. Vasta 1900-luvun vaihteessa Helsinki ohitti Tampereen teollisuuskaupunkina. Mutta Tampereella teollisuus oli näkyvämpää kuin virkamiehiä ja kauppiaita kuhisevassa Helsingissä. Täällä työväki oli kaikkialla, keskustan tehtaissa ja työväenkortteleissa keskustan ympärillä.

Mondo kiersi työväenkaupungin kiinnostavimmat kohteet.

Juttu julkaistu aiemmin Mondo-lehdessä. Teksti: Minttu Poutanen, kuvat: Hanna Koikkalainen.

Tampellan tehdasalue

Tammerkosken itäpuolelle perustettiin 1800-luvun puolivälissä Tampereen legendaarisimpiin kuulunut teollisuuslaitos.

Punatiilisen portin keskellä on rautainen kello. Sen viisarit liikkuvat vakaasti eteenpäin, kuten ne ovat tehneet viimeiset 120 vuotta. Tästä Kelloportista Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n eli Tampellan työläiset kulkivat aikoinaan tehdasalueelle. Korkeissa halleissa valmistettiin höyryvetureita ja vesiturbiineja kotimaan markkinoille. Haisi rasvalle ja hielle.

Pellavatehtaassa karheakätiset naiset ja vikkeläsormiset lapset ahersivat kutomakoneiden ääressä. Syntyi niin hienoa pellavaa, että se palkittiin Pariisin ja Pietarin maailmannäyttelyissä 1800-luvun lopussa. Nykyään Tampellan tehdasrakennuksissa toimii Museokeskus Vapriikki.

Kosken itäpuolella sijaitsee myös Kyttälä. Sitä pidetään Suomen ensimmäisenä esikaupunkina. Tehdaskaupungin elämään kuului, että tehtaan väki asui lähellä. Kyttälässä ei ollut asemakaavaa, vain puumörskiä sikin sokin, välissä liejuisia teitä. Siellä liikkui kaikenlaista kulkijaa, korttipelureita, juoppoja ja pihoilta karanneita sikoja. Vuonna 1860 kaupunki palkkasi vartijan Koskensillalle, etteivät siat pääsisi Kyttälästä länteen. Ne kun aiheuttivat sekaannusta kosken toisella puolen, kaupungin keskustassa.

Tampere kasvoi huimaa vauhtia. Vuonna 1860 asukkaita oli vähän yli viisituhatta, viisikymmentä vuotta myöhemmin kymmenkertainen määrä. 1900-luvulle tultaessa Tampere ei ollut enää pelkkä tekstiilikaupunki.

Suutarien pääkaupunki. Sen lisänimen Tampere sai 1900-luvun alussa. Silloin puolet Suomen teollisesti valmistetuista kengistä tehtiin Tampereella. Teollisuuskaupungissa tarvittiin kenkiä, sillä työläisillä ei ollut varaa teettää jalkineitaan käsityönä.

Teollinen kenkienvalmistus keskittyi Tammelan kaupunginosaan. Tammelantorin laidalla seisoo edelleen Aaltosen kenkätehdas. Nykyään siinä on asuntoja. 1900-luvun alussa viisikerroksinen tiilitalo erottui puutalokortteleiden keskeltä kuin valvova silmä. Sille veti vertoja vain muutaman sadan metrin päässä sijaitseva Attilan kenkätehdas sekä 1904 valmistunut punatiilinen Toralinna. Edellisessä on nykyään virastoja, jälkimmäisessä asuntoja.

Rautatieläisten asuintaloksi valmistuneen Toralinnan kuuluisin asukas oli muhkeaviiksinen Verner Järvinen, Suomen ensimmäinen olympiamitalisti. Hän kiskaisi kultaa antiikin kiekonheitossa Ateenassa 1906. Silloin ei mitalisteille ostettu tontteja. Järvinen jatkoi rautateiden palveluksessa aina 30-luvulle saakka.

Museokeskus Vapriikki. Kenkämuseo, jääkiekkomuseo ja nukkemuseo sekä menneisyydestä kertovia näyttelyitä. Alaverstaanraitti 5, Tampere.

Ruokapuoti Lempi

Tammelan puutalokorttelit ovat lähes kokonaan kadonneet. Yksi on pysynyt kuitenkin ennallaan: Tammelantori on Tammelan sydän. Sieltä voi kävelykierroksella napata mukaansa kuuluisaa mustaamakkaraa, jota syödessä voi siirtyä Tammerkosken länsipuolelle.

Ruokapuoti Lempi. Luomu- ja lähiruokakauppa Tammelassa. Aaltosenkatu 27–29. Tampere.

Finlaysonin tehdasalue

James Finlaysonilla oli kaksi intohimoa: pyhä sana ja kehruukoneet. Skotlantilainen konemestari saapui 1810-luvulla Suomeen aloittaakseen Raamattujen levittämisen. Sen sijaan hän perusti tekstiilitehtaan.

Finlayson oli toiminut Pietarissa keisarillisen manufaktuurilaitoksen konemestarina. Kun hän asettui Tammerkosken rannalle vuonna 1820, Tampere oli alle tuhannen asukkaan kaupunkipahanen. 1830-luvulla Finlayson myi tehtaansa venäläiselle von nottbeckin suvulle. Alkoi puuvillatehtaan ja Tampereen kulta-aika.

Finalysonin alue.

Tallipiha

Kartanon entisellä tallipihalla on pieniä käsityöpuoteja ja vanhanajan suklaakauppa. Sekä Panimoravintola Plevna, josta saa tamperelaista olutta.

Tallipiha.

Suklaapuoti. Tallimestarin talo, Kuninkaankatu 4, TAMPERE. Avoinna ti – pe 10 – 17, la – su 11 – 16

Panimoravintola Plevna. Itäinenkatu 8, Tampere.

Plevnan kutomo

Patruuna William von Nottbeck oli edistyksellinen mies. Hänen aikanaan Finlaysoniin rakennettiin mahtava tehdas, kuusikerroksinen Kuusvooninkinen, sekä Pohjoismaiden suurin kutomosali Plevna. Niissä työskentelivät pumpulilaiset, kuten Finlaysonin työntekijöitä kutsuttiin. Kutojien vaatteet olivat aina pumpulissa eli puuvillassa.

Finlaysonin alue oli kuin pieni kaupunki Tampereen sisällä. Sillä oli oma kirkko, poliisi, koulu ja sairaala. Patruunan ja työläisen elämät olivat kaukana toisistaan. Tampereen kaupungin perunkirjoista löytyy esimerkki: kun rouva von Nottbeck vuonna 1888 kuoli, hänen peruluetteloonsa merkittiin viimeiseksi sekalaisten esineiden joukkoon fortunapöytä, jonka arvoksi arvioitiin 25 markkaa. Erään samoihin aikoihin kuolleen puuvillatehtaan naistyöntekijän koko omaisuus arvioitiin 28 markan arvoiseksi.

Vuosikymmeniä Kuusvooninkinen hallitsi näkymää Tammerkosken länsipuolella. Nykyään punatiilisissä tehdasrakennuksissa on toimistoja, ravintoloita ja kauppoja. Työväenmuseo Werstas sijaitsee entisen lankavärjäämön tiloissa, joissa väinö linna korjasi kehruukoneita ennen kuin ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.

Muutaman sadan metrin päässä Finlaysonin tehtaista länteen sijaitsee työväenkaupunginosa Amuri.

Amurin Helmi

Kanelipullan tuoksu leviää kadulle asti. Amurin Helmi on suosittu lounaskahvila, jossa myydään talon ohrarievää ja vehnäsiä. Se sijaitsee Amurin kaupunginosassa, entisen räätäli Enqvistin talossa.

Aikoinaan pihalla hakkasi halkoja Kökkö-Eemeli, jonka kaikki amurilaiset tunsivat. Eemeli oli yksinkertainen sielu, joka elätti itsensä erilaisilla hanttihommilla. Hänen äitinsä oli työskennellyt von Nottbeckeillä imettäjänä. Eemeli itsekin autteli tehtaan herroja aina silloin tällöin.

Amurin työläiskaupunginosa syntyi 1800-luvun puolivälissä. Siellä asui vuokralla puuvillatehtaan työläisiä, sekatyömiehiä, pirtutrokareita, ompelijattaria ja Eemelin kaltaisia hanttimiehiä. Talot rakennettiin umpinaisiksi kortteleiksi. Joka talossa oli yhteiskeittiö, jossa neljä emäntää mahtui keittämään kahvinsa yhtä aikaa. Keittiön ympärillä oli neljä kamaria, yksi kullekin perheelle.

Mataliin puutaloihin oli vuoteen 1900 mennessä pakkautunut yli kolmetuhatta asukasta. Amurissa yhteishenki oli tiivis: oltiin ennen kaikkea amurilaisia. Oli omat julkkiksetkin, kuten sukkeluuksia laukova Hono-Kontsu, jonka honottava ääni johtui siitä, että miestä oli aikoinaan lyöty paistinpannulla nenään.

1960-luvulla puutalot sisäpihoineen ja ulkohuusseineen saivat väistyä kerrostalojen tieltä. Ennen sitä osa amurilaisista oli jo ehtinyt siirtyä soraharjun rinteessä sijaitsevaan Pispalaan.

Amurin Helmi. Satakunnankatu 49, Tampere. Kahvila tarjoilee myös lounasta (6,30 e). Ohrarievä 1,80 e.

 Pispala

Amurista lähteneille Pispala merkitsi vapautta. Kaltevaa kamaraa uhmaten jokainen mökki ja mies pyrki julistamaan omaa olemisen riemuaan, kuten Iisakki Nieminen tuumi Lauri Viidan romaanissa Moreeni. Amurissa korttelit olivat ahtaita ja kadut suoria, mutta Pispalanharjun maisemasta tuli kuin iloinen tilkkutäkki. Esikaupungilla ei ollut asemakaavaa, joten jokainen rakensi talonsa mielensä mukaan. Tiet syntyivät sinne, minne mahtuivat mutkittelemaan.

Nyky-Pispala muistuttaa yhä värikästä tilkkutäkkiä: vanhoja ja uusia puutaloja, niiden välissä kiemurtelevia kapeita asvalttiteitä ja pihamailla ryhmyisiä omenapuita.

Pispala, Tampere.

Rajaportin sauna

Pispalan maamerkkinä pidetään 55-metristä haulitornia, jossa valmistettiin hauleja vielä 1970-luvun alussa. Vesisäiliönmäen näköalapaikalta aukeaa kaunis näkymä: etelässä Pyhäjärvi ja pohjoisessa Näsijärvi. Lauri Viidan synnyintalo tönöttää vihreänä näköalapaikan vieressä. Työväenkierros on sopiva lopettaa Rajaportin saunaan, joka on Pispalan vanhimpia rakennuksia.

Vielä 1930-luvulla Rajaportilla sijaitsi Tampereen ja Pirkkalan raja, eivätkä pispalalaiset olleet virallisesti tamperelaisia. Se oli hyvä paikka saunottaa matkalaisia. Näin tuumasivat Hermanni ja Maria Lahtinen, jotka rakensivat kansansaunan sekatavarakauppansa pihalle 1900-luvun alussa. Rajaportin sauna on Suomen vanhin käytössä oleva yleinen sauna. Noen tummentamien kiviseinien suojassa kylpivät työmiehet, tehtaiden naiset ja lapset. Oltiin jo kaukana koskesta ja sen rannan tehtaista.

Rajaportin sauna. Pispalan valtatie 9, Tampere. Yleinen sauna on avoinna ma ja ke klo 18–22, pe klo 15–21 ja la klo 14–21. Pääsymaksu 4–6 e.

Jos koet, että omistamaasi sisältöä on käytetty väärin, kerrothan meille: info@nopsatravels.com.