Riihimäki on lasikaupunki

Divari Västäräkki Kirpputori OivallusHyttikortteliSuomen lasimuseoLasikaatopaikkaAsadon aarteet

Sanotaan, että Riihimäkeä ulkopaikkakuntalaisille määrittää se, että junalla pääsee lujaa ja mieluiten ohi.

Tavallistakin tavallisempi radanvarsikaupunki Riihimäki on tunnettu rumuudestaan. Tosiriksulainen palaa tuon tuosta maitojunalla takaisin kotiin, mutta kaupungista löytyy piilotettua estetiikkaa muillekin. Kaupungissa toimi lasitehdas 1910-1990. Reitti seurailee lasihistorian jättämiä jälkiä, paikkoja ja muotoja. Lasi hehkuu yhä kuumana Riihimäellä!

Yksi Riihimäen vahvuuksista on vilkas rataliikenne, nappaa siis pyöräsi mukaan junaan ja polkaise lasireitti. Arkisin myös paikallisliikenteen bussilinja 2 liikennöi rautatieasemalta Lasimuseolle.

Reitin laati Nopsalle Heli Paakkonen, Vaatelainaamon työntekijä ja alkuperäinen riksulainen.

Divari Västäräkki 

Riihimäki-reitti on hyvä aloittaa kirppiskierroksella. Pienessä kaupungissa kirpputoreja on melkein yhtä paljon kuin kampaamoja. Västäräkin asiantunteva omistaja kertoo, että riihimäkeläisten ja lasitehtaalla työskennelleiden kaapeissa perintönä pölyttynyt lasitavara on vuosien varrella jo kaivettu esiin ja levitetty ympäri Suomea. Kippoja ja kuppeja saattaa kuitenkin löytää Riihimäeltä piirun verran edullisemmin kuin esimerkiksi Helsingistä. Pengo, ihaile ja vertaile!

Västäräkin Osto- ja myyntiliike. Valtakatu 3, 11130 Riihimäki.

Kirpputori Oivallus

Myös Oivalluksessa hyllyt notkuvat Riihimäen lasin värikkäistä maljakoista ja muustakin wanhasta tawarasta.  Henkilökunnalta saa oivaltavia vinkkejä Riihimäen kirppistarjonnasta.

Osto- ja myyntiliike Oivallus. Hämeenkatu 64, 11100 Riihimäki.

Hyttikortteli

Vanhan lasitehtaan ympärille rakennettu työläisten asuinalue, Hyttikortteli, on Riksun helmi. Idyllinen tiili- ja puurakennus-miljöö on nykyisin taiteilijoiden ja käsityöläisten kaupunginosa minimittakaavassa.

Perinteisessä ympäristössä on myös aktiivisesti toimivia lasistudiota. Lasiuunin hehkussa voit päästä seuraamaan lasinpuhallusta ja katsomaan näyttävän käsityöammatin tositoimia. Kannattaa tsekata Pekka Paunilan Potti, yhdistetty lasihytti ja myymälä. Vanha studio on pieni, lämmin ja värikäs. Ihana!

Uutta energistä henkeä lasiin puhaltaa Lasismi, seitsemän nuoren muotoilijan ja lasinpuhaltajan perustama osuuskunta. Lasismi toimii vanhalla lasitehtaalla, kivenheiton päässä Hyttikorttelista. Myymälä-galleriassa on esillä jäsenien omaa mallistoa taidelasista piensarjatuotteisiin. Piipahda myös hytin puolella aistimassa tekemisen meininkiä. Pääset samalla kurkistamaan vanhaan lasitehtaaseen.

Hyttikortteli. Mikontie, 11910 Riihimäki.

Lasistudio Pekka Paunila. Mikontie 4 C, 11910 Avoinna ti-la 10-17.

Lasismi. Lasitehtaanaukio 2 11910 Riihimäki ma-pe 9-17, la 10-14, su 12-16.

Suomen lasimuseo

Valtakunnallinen erikoismuseo toimii entisessä turvejauhotehtaassa, joka on Tapio Wirkkalan toimesta muunnettu museorakennukseksi.

Perusnäyttely esittelee lasinvalmistuksen historiaa ja menetelmiä sekä suomalaista käyttö- ja taidelasia. Vaihtuvissa näyttelyisssä on esillä nykymuotoilua. Museomyymälässä on tarjolla monipuolinen valikoima suomalaiseen lasiin liittyvää kirjallisuutta.

Hörppää Lasimuseon kahvila-ravintolassa kahvit ja maistele piirakat ennen pyörän selkään hyppäämistä. Kasvislounasta haluavan kannattaa ilmoittaa tilauksensa ennakkoon.

Suomen lasimuseo. Tehtaankatu 23, 11910 Riihimäki. Helmi-joulukuu ti-su 10-18.

Lasikaatopaikka

Museofiilistelyn jälkeen Riuttantien lasikaatopaikka on omistautuneelle aarteenetsijälle pakollinen pysähdys. Vanhan kolmostien ja moottoritien välisessä metsikössä makailevat, jo maastoon sulautuneet lasikasat voi aurinkoisena päivänä spotata kimaltelemasta aluskasvillisuuden kätköistä. Kerrostumien värit ja lasipalojen erilaiset muodot kertovat lasitehtaan eri vaiheista. Bongaa vaikka aurinkopullon pohja!

Riuttantie 1, Riihimäki. Alikulkutunnelin jälkeen tien molemmin puolin.

Asadon aarteet

Reitin päättää aarreaitta Asado. Rakennuksessa on toiminut samalla nimellä ainakin ravintola ja pieni päivittäistavarakauppa, joten jo puitteet lupaavat antiikkia, antiikkia.

Kaappaa mukaasi siististi järjestetyistä aarteista ne, jotka vielä sopivat tarakalle, mutta muista kiinnittää lasitavara kunnolla!

Asadon aarteet. Pillikatu 2, 11910 Riihimäki. Ti-pe 10-17.30, la 10-15, su 11-15.

Kommentointi on suljettu.

Jos koet, että omistamaasi sisältöä on käytetty väärin, kerrothan meille: info@nopsatravels.com.